Luonto ja ilmasto etusijalle Espoossa

Ilmastonmuutoksen torjunta ja luonnon säilyttäminen ovat erittäin tärkeitä kysymyksiä Suomen (ja maailman) tulevaisuuden kannalta. Työskentelen ilmastonmuutosta koskevan lainsäädännön parissa valtionhallinnossa ja pohdin päivittäisessä työssäni nopeiden ja tehokkaiden ilmastotoimien tärkeyttä.

Omassa elämässäni olen pyrkinyt muokkaamaan elämäntapaani niin, että ilmasto ja luonto kärsisivät elintavoistani mahdollisimman vähän. Vaikka suurimman muutoksen on tapahduttava systeemisellä tasolla, myös yksilöiden valinnoilla on merkitystä. Itse olen halunnut kantaa korteni kekoon sillä, että olen siirtynyt kasvisruokavalioon, en osta uusia vaatteita ja liikun useimmiten pyörällä tai julkisilla.

Olen todella iloinen siitä, että 1990- ja 2000-luvuilla sain kasvaa Espoossa, jossa luonto oli lähellä ja osa arkea. Ihmisten viihtymisen ja hyvinvoinnin lisäksi luonnon säilyttäminen on tärkeää myös luonnon kirjon kannalta. Kaupungeissa luonnon monimuotoisuus kukoistaa - jos luonnolle annetaan tarpeeksi tilaa. 

P1011325.JPG


Luonto ja luonnonläheisyys ovat Espoon valttikortteja. Kaupungin vehreydestä on valitettavasti kuitenkin tingitty viime vuosien aikana, ja minä haluan kääntää sen trendin. Luonnon säilyminen on keskeinen edellytys kaupungin viihtyisyydelle sekä sille, että asukkaat voivat nauttia lähiluonnosta ja monipuolisista ulkoilumahdollisuuksista.

Kunnissa voidaan tehdä myös paljon ilmastonmuutoksen torjunnan eteen. Kuntien toimet ovat ratkaisevassa asemassa siinä, tuleeko Suomi saavuttamaan ilmastotavoitteensa. Espoon suurimmat päästölähteet ovat lämmitys ja liikenne, eli tällä saralla Espoolla on parannettavaa. Espoon tulee määrätietoisesti siirtyä pois fossiilisesta lämmityksestä ja siirtyä uusiutuviin energialähteisiin, esimerkiksi maalämpöön. Liikenteen päästöjä voidaan pienentää panostamalla toimivaan julkiseen liikenteeseen sekä edistämällä pyöräilyä ja kävelyä. 

Konkreettisia asioita, joita Espoossa pitäisi edistää, olisi esimerkiksi taloyhtiöiden tukeminen niiden siirtymisessä fossiilittomaan lämmitykseen. Lisäksi Espoon kaupungin kaikissa hankinnoissa pitäisi arvioida hankintojen ilmasto- ja luontovaikutuksia - tätä ei tehdä tarpeeksi kattavasti tänä päivänä. Espoon pitäisi olla innovatiivinen ja kokeilla uusia tapoja liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Yksi keino olisi esimerkiksi edistää yhteisten sähköautojen käyttöä taloyhtiöissä.

Luonnon ja ilmaston suojelun merkitystä ei voi väheksyä. Näiden kysymysten pitää olla vahvasti läsnä myös kaupunginvaltuustossa. Ole yhteydessä, jos haluat keskustella lisää luonnosta ja ilmastonmuutoksen torjunnasta Espoossa!

skogspromenad rygg-2.jpg
Föregående
Föregående

Undermålig färdtjänst är en skam för Esbo

Nästa
Nästa

Esbo riskerar att förlora sin dragningskraft