Gräsanoja ja jätevesien käsittely kuntoon Espoossa
Talousarvioaloite Espoon valtuustossa maaliskuussa 2022
Gräsanoja kiemurtelee Mankkaalta Lystimäen kautta Iirislahteen, jossa se laskee mereen Haukilahden sataman pohjukassa. Noin kolme kilometriä pitkä Gräsanoja on Espoon suurimpia kaupunkipuroja. Nykyinen jätevesiverkosto Gräsanojan valuma-alueella on riittämätön käsittelemään kaikkea jätevettä hulevesitulvahuippujen aikaan. Syksyn 2016 ja kevään 2021 välisenä aikana ylivuotoja on HSY:n mukaan ollut kahdeksan kertaa ja ne on ohjattu Gräsanojaan.
Gräsanojan mukana ulostevedet päätyvät Haukilahden venesatamaan ja Haukilahden talviuintipaikka on viime vuosina jouduttu sulkemaan useita kertoja saastuneen veden vuoksi. Uimarantaa on jouduttu sulkemaan myös kesäisin. Yhä tiivistyvä kaupunkirakenne on lisännyt hulevesien määrää ja siten pahentanut alueen tulvatilannetta. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyneet vesisateet ovat entistä rankempia ja merivesitulvat yleistyvät.
Eräs keino puuttua ongelmiin on parantaa Gräsanojan uoman vetokykyä tulvahuippujen tasaamiseksi, muun muassa ruoppaamalla. Gräsanojan kunnostuksen yleissuunnitelma valmistui vuonna 2020 ja kunnostuksen rakennussuunnittelu aloitettiin tammi-helmikuussa 2021. Rakennussuunnitelmassa on tarkennettu alueelle tehtävät kunnostustoimenpiteet, kuten uoman tukirakenteet ja viherympäristössä tehtävät toimenpiteet.
Pelkät suunnitelmat eivät kuitenkaan ratkaise Gräsanojan ongelmia tai Espoon uimarantojen puhtautta. Tämän aloitteen allekirjoittajat esittävät riittävän määrärahan varaamista vuoden 2023 talousarviosta suunnitelman mukaisille Gräsanojan kunnostustoimenpiteille (OA 1 ja OA2 vuosille 2023-2024), jotta rantavedet säilyvät uimakelpoisina ympäri vuoden ja Itämeren ravinnekuorma ei turhaan kasva.
Koko hankkeen nykyinen tarkistettu kokonaiskustannusarvio on 4,8 miljoonaa euroa (OA1 Iirislahti Länsiväylä 2,8 M€, OA2 Länsiväylä-Mankkaanlaaksontie 1,5 M€ ja OA3 Mankkaanlaaksontien pohjoispuoli 0,5M€). Yleissuunnitelman aikainen kustannusarvio oli 2,8 milj. €. Kustannukset nousivat pääasiassa OA1 osalta, syynä siihen mm. ruoppausmassoista löytyneet haitta-aineet ja vähäinenkin ruoppaus vaatii merkittäviä pohjanvahvistuksia. OA3 osalta urakka alkanee 2022 loppuvuodesta, OA1 ja OA2 rakentamisajankohta arvioidaan keväällä, kun tarkastellaan rakentamisohjelman 10-vuotisjaksoa. Edellisen kerran Gräsanojan uomaa on kunnostettu 1960-luvulla.
Lisäksi on tärkeää, että Espoon kaupunki vaikuttaa siihen, että HSY kasvattaa viemärikapasiteettia alueella. Tämä edellyttää investointeja jätevesihuollon infraan, jotta kasvavan kaupungin jätevedet päätyvät asianmukaisesti Blominmäen puhdistamolle.
Espoossa 31.3.2022
Meri Löyttyniemi (vihr.), Ville Laakso (kok.) ja Karin Cederlöf (rkp)